taidek_yleista

Taidekoulu Estradi

Yleistä

Taidekoulu Estradi on esittävän taiteen oppilaitos, jota ylläpitää Etelä-Karjalan Estradi ry. Taidekoulussa annetaan taiteen perusopetusta kolmessa taiteenlajissa: rytmimusiikissa, sirkustaiteessa ja teatteritaiteessa.

Arvot

KASVAMINEN

Kasvaminen on Taidekoulu Estradin perustus. Uskomme, että luovan toiminnan ja taiteen tekemisen kautta ihminen rikastuu henkisesti koko elämänsä ajan. Taidekoulu Estradi on koulu, jossa kasvamisen välineenä on esittävä taide.

ELÄMÄN KUNNIOITUS

Elämää kunnioitamme sen kaikissa monissa muodoissa; luonnossa, muissa ihmisissä ja meissä itsessämme. Yhdessä tekeminen erisuuruisissa, 2-550 hengen kokoisissa ryhmissä antaa tunteen kuulumisesta yhteisöön ja voi synnyttää jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita. Meillä tarjotaan mahdollisuus tähän, syventymällä muiden kanssa oman taidelajin opintoihin ja tutustumalla muihin taiteen lajeihin.

Toimintamme on oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja suvaitsevaista. Se on inhimillistä, rehellistä ja toisiamme kuulevaa. Otamme vastuun omista teoistamme, jolloin itsenäisiä ratkaisuja tehdessämme voimme luottaa toistemme tukeen.

LAATU

Teemme parhaamme olemassa olevien resurssien puitteissa. Se saa meidät tuntemaan tervettä ylpeyttä koulustamme.

Muistamme ja muistutamme toisiamme omien voimavarojemme rajallisuudesta, jotta saamme pidettyä tasapainon työskentelyn ja levon välillä. Rakkaus elämään, sen arkeen ja juhlaan ja omaan alaamme antaa meille voimia paneutua asioihin tässä ja nyt. Onnistuessamme luomaan turvalliset olosuhteet, opetukselle selkeän rungon, avoimen ja selkeän keskinäisen vuorovaikutuksen, olemme tyytyväisiä ja voimme uskoa tulevaisuuteen.

Työtämme ja sen pohjana olevaa opetussuunnitelmaa kehitetään jatkuvan arvioinnin pohjalta. Kohtaamamme konfliktit otamme vastaan mahdollisuutena nähdä kehityskohteita ja puramme ne myönteisesti.


 

 

etd-mv

lpre-2

etelasaimaa

etelasaimaa







Taidekoulu Estradi
Teollisuuskatu 9
53600 Lappeenranta
puh. 044 503 1259 /
050 556 7692